Valitse ao-oppilaitos

Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto, vaatetuksen osaamisala, vaatetusompelija

Toteuttaja Jyväskylän aikuisopisto

Paikkakunta Jyväskylä

Osoite Kympinkatu 3, 40320 JYVÄSKYLÄ

Kohderyhmä
Oletko kiinnostunut muodista ja vaatteenvalmistuksesta? Haluatko opiskella vaatteenvalmistukseen liittyvää suunnittelua, kaavoitusta, leikkuuta ja valmistaa yksilöllisiä vaatteita naisille ja lapsille? Koulutus antaa sinulle hyvän perusosaamisen vaatetusalalta, jonka jälkeen yhtenä mahdollisuutena on syventää ammattitaitoa lisäopinnoilla.
Aiempaa koulutusta tai alan työkokemusta ei vaadita, kunhan olet kiinnostunut edellä mainituista asioista. Eduksesi on, että olet luova, mutta täsmälliseen, tarkkaan ja pitkäjänteiseen työskentelyyn suuntautunut. Olet kätevä käsistäsi ja kykenevä toimimaan erilaisissa työympäristöissä yhteistyössä erilaisten asiakkaiden kanssa.
Sinulla on mahdollisuus opiskella joustavasti työn ohessa, sillä toteutamme koulutuksen ilta- ja viikonloppukoulutuksena. Läsnäoloa vaativaa lähiopetusta on keskimäärin kahtena iltana viikossa ja joka toinen kuukausi yhtenä lauantaina.

Voit myös kuulua seuraavaan kohderyhmään:
Oletko sinä etsimämme henkilö? Meillä on opiskelupaikkoja jaossa 20–29-vuotiaille. Jos olet kokonaan ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa, tartu tilaisuuteen ja hae mukaan nyt! Kysy lisää Nuorten aikuisten osaamisohjelmasta Oppi-Online-ohjauspalvelusta, puh. 040 341 5055 tai aikuisopisto@jao.fi. Lisätietoja myös osoitteessa www.jao.fi/aikuisopisto/osaamisohjelmat
Kuvaus
Tutkinto on Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto, vaatetusompelija.
Koulutuksen aikana tutustutaan vaatteiden yksittäis- ja sarjavalmistukseen teematöiden avulla. Eri tutkinnon osien sisällöt painottavat vaatteenvalmistuksen eri prosesseja ja tutustuttavat erilaisiin kaavoitustekniikoihin, materiaaleihin, materiaalien työstämiseen erilaisia perustyötapoja ja –teollisuusompelukoneita käyttäen. Koulutuksen tai näyttötutkintotilaisuuksien aikana voi tulla toteutettavaksi asiakastöitä ja yhteistyöprojekteja yritysten kanssa.
Suunnittelemme kanssasi henkilökohtaisen oppimisen polkusi, jossa otamme huomioon aiemman ammattitaidon ja työkokemuksen. Opinnot sisältävät lähiopetusta sekä itsenäistä tiedonhakua ja opiskelua. Koulutukseen voi sisällyttää myös työssäoppimista ja opintojaksoja muista tutkinnoista. Tutkinnon suorittaminen kestää 2½-3 vuotta ja myös yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen on mahdollista.

Koulutus toteutetaan Jyväskylän Kankaalla luovalla kampuksella (www.jao.fi/luovakampus), jossa kohtaavat Jyväskylän aikuisopiston ja Jyväskylän ammattiopiston kädentaitajat ja luovien alojen tekijät. Luova kampus muodostuu käsi- ja taideteollisuusalan, kuva- ja media-alan sekä tekstiili- ja vaatetusalan toimijoista sekä Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajista ja yhteisöpedagogeista. Vanhan paperitehtaan siipiosaan rakennetut tilat ovat käytännönläheinen ja yhteisöllinen oppimisympäristö alan tuleville ammattilaisille ja kaikille, jotka haluavat kehittää osaamistaan.
Sisältö
Koko tutkinto koostuu seitsemästä tutkinnon osasta, joita tarjoamme seuraavasti.
Pakolliset tutkinnon osat:
Tekstiili- ja vaatetusalan perustehtävissä toimiminen
Vaateompelun perustehtävissä toimiminen
Vaateompelun ja asiakaspalvelun tehtävissä toimiminen
Vaateompelun ammatillisen projektityön toteuttaminen

Kaksi valinnaista tutkinnon osaa:
Muotoilu ja valmistustehtävissä toimiminen
Vaatetusalan erikoismateriaalien työstäminen

Lisäksi yksi seuraavista tutkinnon osista:
Myyntipalvelun toteuttaminen
Tutkinnon osa ammatillisista perustutkinnoista
Tutkinnon osa ammattitutkinnosta
Kustannukset opiskelijalle
Tutkintomaksu 58 €.
Miten haet
Koulutukseen on jatkuva haku.
Hakemus tulee täyttää huolellisesti, on tärkeää kuvata aiemmin hankittu osaaminen ja kiinnostuneisuus koulutukseen. Hakijat kutsutaan haastatteluun.
www.jao.fi/luovakampus

Jyväskylän ammattiopiston ja Jyväskylän aikuisopiston kädentaitajat ja luovien alojen tekijät kohtaavat Jyväskylän Kankaalla. Luova kampus muodostuu käsi- ja taideteollisuusalan, kuva- ja media-alan sekä tekstiili- ja vaatetusalan toimijoista sekä Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituottajista ja yhteisöpedagogeista. Vanhan paperitehtaan siipiosaan rakennetut tilat ovat käytännönläheinen ja yhteisöllinen oppimisympäristö alan tuleville ammattilaisille ja kaikille jotka haluavat kehittää osaamistaan.
Aikataulu
Koulutuksen alkamis- ja päättymispäivät sovitaan jokaisen opiskelijan kanssa henkilökohtaisesti.
Kouluttaja
Eija Varis 040 341 6430
Lisätietoja antaa
Vastuukouluttaja Eija Varis, puh. 040 341 6430
Opiskelijan ohjauspalvelu puh. 040 341 5055, s-posti: aikuisopisto@jao.fi
Haku päättyy
Jatkuva haku
Hae koulutukseen
Jäikö kysyttävää, ota yhteyttä
Jyväskylän aikuisopisto / Koulutushaku / Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto, vaatetuksen osaamisala, vaatetusompelija Tulosta sivu