Valitse ao-oppilaitos

Unelmille siivet - Avoimet ovet musiikkiin ja tanssiin 26.8.

ao-nosto-unelmille-siivet.jpg
25.8.2017

Tapahtumassa lapset ja nuoret voivat kokeilla erilaisia soittimia ja tanssilajeja.

Jyväskylän ammattiopiston musiikin ja tanssin perusopetus järjestää lauantaina 26.8. klo 10–13.00 koko perheelle suunnatun avoimien ovien päivän osoitteessa Pitkäkatu 19–21, Jyväskylä. Tuolloin unelmat saavat siivet Kokeile ja innostu! -tapahtumassa, jossa rohkaistaan tutustumaan musiikin ja tanssin varhais- ja perusopintoihin kokemisen, näkemisen ja kuulemisen kautta.

Musiikki- tai tanssiharrastuksesta haaveilevat lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan erilaisia soittimia ja tanssilajeja ja saavat tietoa niiden harrastusmahdollisuuksista. Mukana on koko laaja kirjo soittimia puhaltimista jousisoittimiin ja koskettimista lyömäsoittimiin. Tanssin työpajoissa ovat mukana jazztanssi, baletti, nykytanssi ja katutanssi. Lisäksi perheen pienimmille on tarjolla lastentanssia ja tanssimuskaria.

Koko tapahtuman ajan on myös mahdollisuus kerätä timantteja tapahtumapassiin ja katsoa konsertti- ja näytöstaltiointeja.

Jyväskylän ammattiopiston ammattitaitoiset ja innostavat musiikin- ja tanssinopettajat opastavat ja auttavat jokaista osallistujaa tapahtumassa juuri sen oman harrastuksen löytämisessä.

Ohjelma

Soitinkokeiluja klo 10–13.00

Työpajat:
Lastentanssi klo 10.30–10.50
Tanssimuskari klo 10.50–11.10
Jazztanssi klo 11.00–11.20
Tanssimuskari klo 11.30–11.50
Nykytanssi klo 11.30–11.50
Tanssimuskari klo 11.50–12.10
Baletti klo 12.00–12.20
Katutanssi klo 12.30–12.50

Tervetuloa!

Lisätietoja:
Elina Wuethrich, opettaja, Jyväskylän ammattiopisto, puh. 040 341 5402, elina.wuethrich@jao.fi
www.jao.fi/musiikkijatanssi

Jyväskylän ammattiopisto / Ajankohtaista / Unelmille siivet - Avoimet ovet musiikkiin ja tanssiin 26.8. Tulosta sivu