Valitse ao-oppilaitos

Näyttely esittelee valmistuvien artesaaniopiskelijoiden kädentaitoja Kankaalla

ao jklaikuisopisto valmistuvat artesaanit.jpgTeokset tuovat esiin jokaisen opiskelijan oman persoonallisen ja luovan ilmaisutavan.
ao jklaikuisopisto valmistuvat artesaanit 2.jpgMateriaaleina on käytetty esimerkiksi puuta, metallia tai erilaisia tekstiilimateriaaleja.
9.5.2016

Mediatiedote
9.5.2016

Kankaalta käsin -taidekäsityönäyttely kokoaa Jyväskylän aikuisopistosta keväällä 2016 valmistuvien artesaaniopiskelijoiden teoksia. Teokset ilmentävät tekijöidensä henkilökohtaista ajatusmaailmaa sekä tuovat esiin jokaisen opiskelijan oman persoonallisen ja luovan ilmaisutavan. Näyttely on avoinna Jyväskylän Kankaan luovalla kampuksella 16.–27.5.2016.

Taidekäsityönäyttelyssä esillä olevien teosten valmistamiseen on käytetty erilaisia kovia ja pehmeitä materiaaleja, kuten puuta, metallia sekä eri tekstiilimateriaaleja. Teokset ovat syntyneet kevään 2016 aikana osana opintoja, ja näyttely antaakin artesaaniopiskelijoille loistavan mahdollisuuden esitellä kädentaitojaan.

– Näyttely liittyy taidekäsityö-tutkinnonosaan, jossa opiskelijan on tuotteen valmistamisen lisäksi suunniteltava tuotteen esillepano. Mukana on yhdeksän opiskelijan yhdeksän työtä, joissa on useampia osia, kertoo kouluttaja Kaisa Kotanen Jyväskylän aikuisopistosta.

Jyväskylän aikuisopistossa käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoa opiskelevat valmistuvat tänä keväänä artesaaneiksi. Kalustealan artesaanin koulutus antaa valmiudet suunnitella ja valmistaa huonekaluja sekä muita puu- ja metalliesineitä. Tekstiilialan artesaanin koulutuksessa opiskelija saa puolestaan valmiudet suunnitella ja valmistaa sisustustekstiilejä.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään opastettuja kierroksia Jyväskylän Kankaan luovalla kampuksella, missä Jyväskylän aikuisopiston ja Jyväskylän ammattiopiston kädentaitojen ja luovien alojen koulutukset aloittivat vuoden 2016 alussa.

Näyttelyn aukioloajat ja opastetut kierrokset

Näyttely on avoinna 16.–27.5.2016 ma–pe klo 10–16.00 Jyväskylän aikuisopistossa, Kankaan luovalla kampuksella (Kympinkatu 3 B, Jyväskylä).
Opastetut kierrokset ma, ke ja pe klo 14, lähtö kierroksille 2. kerroksen aulasta.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Lisätietoja:

Kaisa Kotanen, kouluttaja, Jyväskylän aikuisopisto, puh. 040 341 5087, kaisa.kotanen(at)jao.fi
www.jao.fi/aikuisopisto, www.jao.fi/luovakampus

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä / Ajankohtaista / Mediatiedotteet / Näyttely esittelee valmistuvien artesaaniopiskelijoiden kädentaitoja Kankaalla Tulosta sivu