Valitse ao-oppilaitos

Laajat digiloikkakeskustelut nostivat esiin vahvuuksia ja kehittämiskohteita

7.8.2017

Digitalisaatio on otettu selkeästi osaksi oppilaitostemme toimintaa. Parhaimmillaan digitaalisuus luo yhteisöllisyyttä ja avaa uusia mahdollisuuksia niin opetustyössä kuin tukipalveluissakin. Opettajien ja opiskelijoiden hyvien oppimis- ja ohjauskokemusten saavuttamiseksi digiloikka tarvitsee luovaa riskinottoa, resursseja sekä yli koulutusalojen että -rajojen tehtävää ongelmanratkaisua.

Muun muassa nämä näkökulmat puhututtivat haastateltuja kuntayhtymän digiloikkakeskusteluissa. Tavoitteena oli selvittää, miten tieto- ja viestintäteknologiaa sekä digitaalisuutta hyödynnetään organisaatiossamme.

Keskustelut käytiin kaikilla kuntayhtymän tulosalueilla (Jyväskylän ammattiopisto, Jyväskylän aikuisopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän lukiokoulutus, Jyväskylän oppisopimuskeskus). Niiden lisäksi yhteisille palveluille järjestettiin oma tilaisuutensa, johon osallistuivat talous- ja henkilöstöpalvelut sekä ICT-palvelut.

Kaikkien kevään 2016 käytyjen keskusteluiden koonti ja tulokset on kirjoitettu auki ja luettavissa julkaisusarjamme viidennessä julkaisussa Pedagogiikka edellä kohti uutta – tulosalueiden digiloikkakeskustelut Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä. Keskusteluista ja tulosten koonnista vastasivat Hanna Frilander, Tuomas Heinonen ja Jaana Virtanen.

Löydät tämän tuoreimman julkaisun sekä kaikki aiemmat nettisivuiltamme: jao.fi/julkaisut


Jyväskylän koulutuskuntayhtymä / Ajankohtaista / ao-oppilaitosten uutiset / Laajat digiloikkakeskustelut nostivat esiin vahvuuksia ja kehittämiskohteita Tulosta sivu