Valitse ao-oppilaitos

Haku ammatilliseen ja lukiokoulutukseen alkaa 21.2.

yhteishaku_uutiskuva.jpgKuntayhtymässä opiskelijalla on runsaat mahdollisuudet valita opintoja yli oppilaitosrajojen
14.2.2017

Mediatiedote 14.2.2017

Elokuussa 2017 alkavaan ammatilliseen ja lukiokoulutukseen haetaan toisen asteen koulutuksen yhteishaussa 21.2. – 14.3.2017.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä opiskelija voi hakea neljään eri oppilaitokseen: Jyväskylän ammattiopisto, Jämsän ammattiopisto, Jyväskylän Lyseon lukio ja Schildtin lukio. Jyväskylän aikuisopistossa on lisäksi yhteishaussa rakennusalan sekä sosiaali- ja terveysalan perustutkinto.

Uusi media-alan tutkinto

Jyväskylän ammattiopistossa käynnistyy elokuussa 2017 uusi media-alan tutkinto, jonka ammattinimike on mediapalvelujen toteuttaja. Koulutus keskittyy monikanavaiseen viestintään.

Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto korvaa nykyajan vaatimuksiin uudistuneena aiemman kone- ja metallialan tutkinnon. Digitalisaatio tulee vahvasti osaksi koulutusta, ja esimerkiksi 3D-mallinnus ja –tulostaminen ovat oleellinen osa opintoja.

Kaikkiaan Jyväskylän ammattiopistossa on valittavana tällä hakukierroksella 23 eri ammatillista tutkintoa ja Jämsän ammattiopistossa 12.

Jämsän ammattiopistolla on lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön antama erityistehtävä urheilijoiden ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjänä. Urheilijoiden on joustavaa yhdistää ammatilliset opinnot ja urheilu-ura.

Ammatilliseen peruskoulutukseen hakevat voivat ilmaista kiinnostuksensa suorittaa tutkinto oppisopimuskoulutuksena jo yhteishaun hakulomakkeessa. Kyse on kiinnostuksen ilmoittamisesta, eikä se velvoita hakijaa tai koulutuksen järjestäjää.

Lyseo luo uutta Harjulla

Uudistetulla Harjun kampuksella työskentelynsä aloittivat vuoden alkajaisiksi Jyväskylän Lyseon lukio ja Jyväskylän aikuislukio. Vuoden 2018 alussa sinne siirtyvät vielä Jyväskylän ammattiopiston
liiketalous sekä tieto- ja viestintätekniikka. Harjun tilat on suunniteltu helposti muunneltaviksi, ja ne korostavat opiskelijan aktiivista roolia omassa oppimisessaan.

Jyväskylän Lyseon lukiossa on myös IB-lukio (kansainvälinen ylioppilastutkinto International Baccalaureate) ja aivan uusi opiskelumuoto TeamED-tiimipolku, jossa noin puolet lukio-opinnoista suoritetaan pysyvissä neljän hengen tiimeissä. Myös opettajat työskentelevät tiimiperiaattein.

Schildtin urheilulukiossa opiskelijat voivat yhdistää lukio-opiskelun ja huipulle tähtäävän urheiluvalmennuksen tehokkaasti. Schildtissä on valittavana myös musiikkilinja.

Kuntayhtymässä opiskelijalla on runsaat mahdollisuudet valita opintoja yli oppilaitosrajojen. Hän voi halutessaan suorittaa kahden tutkinnon opinnot tai kolmoistutkinnon. Yhteistyö korkeakoulujen kanssa mahdollistaa opintovalintoja Jyväskylän yliopistosta ja Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Kansainvälisyys eri muodoissa on osa jokaisen opintopolkua, ja jokainen voi valita opintoihinsa myös yrittäjyyttä. Harrastus- ja vapaa-ajan toimintamahdollisuuksia on paljon: liikuntaa, kerhoja, kulttuuritoimintaa.

Lisätiedot

Pirjo Kauhanen, rehtori, Jyväskylän ammattiopisto ja Jyväskylän aikuisopisto puh. 040 341 6152
Petteri Järvinen, rehtori, Jämsän ammattiopisto, puh. 040 341 5022
Osmo Polas, rehtori, Jyväskylän Lyseon lukio, puh. 040 341 4693
Ari Pokka, rehtori, Schildtin lukio, puh. 040 341 4610
Kaija Haapasaari, oppisopimusjohtaja, Jyväskylän oppisopimuskeskus, puh. 040 341 5180

www.jao.fi
hae.jao.fi





Jyväskylän koulutuskuntayhtymä / Ajankohtaista / Mediatiedotteet / Haku ammatilliseen ja lukiokoulutukseen alkaa 21.2. Tulosta sivu