Valitse ao-oppilaitos

Musiikki ja tanssi_opettajat.jpg

Olli Hirvanen, akustinen kitara

"Kaikilla on oikeus musiikkiin"

Olli Hirvanen aloitti musiikkiopintonsa viisivuotiaana sellolla ja siirtyi kitaran pariin neljä vuotta myöhemmin. Hirvanen on valmistunut musiikin maisteriksi esittävän säveltaiteen osastolta Sibelius-Akatemiasta ja musiikkipedagogiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta. Opettajina hänellä ovat olleet Vladimir Vectomov, Kai Nieminen, Jukka Savijoki ja Ismo Eskelinen. Olli Hirvanen on opiskellut myös Cardiffin The Royal Welsh College of Musicissa brittiläisen John Millsin johdolla. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan kitaransoiton mestarikursseilla, opettajinaan Paul Galbraith, Thomas Muller-Pering, Lorenzo Micheli ja Vladimir Mikulka.

Olli Hirvanen on toiminut Jyväskylän Ammattiopistossa tuntiopettajana vuodesta 2009. Tällä hetkellä hän opettaa kitaransoittoa tuntiopettajana myös Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa sekä Jyväskylän musiikkiopistoyhdistyksessä. Keuruun ja Karstulan musiikkileireillä Hirvanen on ollut opettajana vuodesta 2003.

Hirvanen on esiintynyt soolokonserteissa sekä tehnyt runsaasti yhteistyötä muiden instrumentalistien ja laulajien (mm. Juha Kotilainen ja María Luz Perez) kanssa. Kotimaan lisäksi hän on konsertoinut Isossa-Britanniassa, Espanjassa, Italiassa ja Virossa. Suomessa hän on esiintynyt Jyväskylän ja Mikkelin kaupunginorkesterien solistina. Hirvanen on myös palkittu kitarakilpailuissa Suomessa ja ulkomailla, mm. Jyväskylän Pohjoismaisessa kitarakilpailussa, Fernando Sor -kilpailussa Roomassa sekä Mottolan kitarakilpailussa (Italia).

 

hirvanen_olli_272.jpg

Olli Hirvanen