Valitse ao-oppilaitos
ylakuva_musiikki ja tanssi_rokkikoulu.jpg

Rokkikoulu opettaa soittamaan bändissä

Rokkikoulu on todellinen mahdollisuus sinulle, joka haluat toteuttaa unelmasi bändisoitosta ja esiintymisestä kavereiden kanssa. Upealla esiintymislavalla voit lukuvuoden päätteeksi kokea esiintymisen hurmaa todellisessa soittoympäristössä.

Säännöllisessä ja asiantuntevassa ohjauksessa opit bändisoiton ja laulamisen perusteita ja pääset tutustumaan eri bändisoittimiin omakohtaisesti. Opit soittamaan tuttuja hittibiisejä ja tekemään omiakin sävellyksiä bändisi kanssa. Ympärilläsi avautuu kokonainen musiikin maailma, jossa sinulla on mahdollisuus edetä opinnoissasi vaikka ammattilaisuuteen saakka.

1. Bändikoulu 8-10-vuotiaille

Bändikoulu on sopiva aloituspaikka sinulle, joka olet kiinnostunut bändisoiton aloittamisesta. Bändikoulussa opit sähkökitaran, sähköbasson, kosketinsoittimen ja rumpujen perustaitoja. Kutakin soitinta opiskellaan puoli vuotta kerrallaan. Lukukausimaksuun sisältyy mahdollisuus saada sähköinen soitin (sähkökitara, -basso, koskettimet) kotiharjoittelua varten.

Kaksivuotisen bändikoulun aikana saat viikoittain sekä bändiohjausta että soitinkohtaista ryhmäohjausta, kumpaakin 45 minuuttia kerrallaan.

2. Bändipaja 11-15-vuotiaille

Bändipaja on tarkoitettu sinulle, joka olet jo valinnut oman soittimesi ja osaat hiukan soittaakin. Soitinvaihtoehdot ovat sähkökitara, sähköbasso, koskettimet, laulu tai rummut. Pääset soittamaan monipuolista rytmimusiikkia, tekemään omia biisejä ja käyttämään bändikamoja. Keväällä lukuvuoden päätteeksi bändit esiintyvät livekeikalla. Bändipajaan voivat ilmoittautua myös valmiit kokoonpanot. Bändipajalaisen varusteisiin kuuluu oma soitin.

Bändipajassa 5–7 soittajan bändi saa ohjausta 60 minuuttia viikossa.

Rokkikouluun

Rokkikoulussa on kaksi eri ryhmää:

  • bändikoulu 8–10-vuotiaille
  • bändipaja 11–15-vuotiaille

Rokkikouluun oppilaat valitaan ilmoittautumisen perusteella ilman valintakoetta.