Valitse ao-oppilaitos
ylakuva_oppisopimus_juhlakukat.jpg
Putkityö Niemelä Oy otti nuoren suoraan peruskoulusta oppisopimukseen ja töihin

Jämsäläinen putkialan perheyritys, Putkityö Niemelä Oy, otti nuoren miehen, Antti Rantasen, suoraan peruskoulusta töihin ja koulutettavaksi ammattiin. Nuoren työllistävälle yritykselle maksetaan korotettua koulutuskorvausta (ensimmäisenä vuonna jopa 800 euroa/kk), millä oli toki merkitystä oppisopimuksen käynnistymiseen, mutta pääasia se ei ollut.

”Kesätöiden aikana nähtiin, että Antista on tähän. Työnantajan pitää myös osata lukea, että onko nuoresta työmieheksi ja oppimaan tällaisessa hommassa”, korostaa Otto Niemelä.

Nuorten oppisopimuksen suunnittelussa on alusta alkaen mukana opiskelijan ja työnantajan lisäksi alan kouluttaja sekä tietenkin oppisopimustoimiston koulutustarkastaja. Hyvin suunniteltu oppisopimuskoulutus helpottaa myös työllistävää yritystä. ”Jyväskylän Oppisopimuskeskus palveli niin hyvin, että eihän meidän tarvinnut muuta kuin pistää nimet papereihin.”

Hyvällä suunnittelulla ja yhteistyöllä on oppisopimus sujunut hyvin. Oppisopimuksen edistymistä on seurattu säännöllisillä palavereilla. ”Hyvä on ollut, kun olette käyneet useasti täällä työpaikalla. Näin kaikki pysyy kartalla näistä kaikista systeemeistä. Voisitte käydä useamminkin!”

Putkityö Niemelä Oy:lle oppisopimuskoulutus on osoittautunut hyväksi tavaksi kouluttaa henkilöstöä, sillä Antti on jo kolmas yrityksen oppisopimusopiskelija.

 

 

Otto_Niemela_pieni.jpg

Putkiasentaja
Otto Niemelä,
Putkityö Niemelä Oy