Valitse ao-oppilaitos
ylakuva_oppisopimus_juhlakukat.jpg

Osaaminen ei synny tyhjästä

valttori_case_640.jpg

 

Mahdollisuus

Valttorille on palkattu henkilöstöä usean vuoden ajan kasvun mahdollistamiseksi. Ammattitaitoista henkilöstöä ei löydy hirveästi, joten pyritään kouluttamaan niitä. Rekrytointi on aina yritykselle kallista, mutta väärät rekrytoinnit vielä kalliimpia, joten niitä pyritään välttämään.

 Ratkaisu

Oppisopimuskoulutuksen kautta on rekrytoitu asentajia ja toimistosihteeri.Tärkeintä on löytää hyvä tyyppi yritykseen, koska koulutus omalla työpaikalla kasvattaa osaajia.  Parasta on ollut, että teoria ja käytäntö ovat tulleet yhtä aikaa.

Toimenpiteet

Oppisopimuskeskus hankki sopivat kouluttajat ja opasti koulutuksen kuluessa. Työantajan näkökulmasta prosessi on ollut helppo ja apua on saanut aina tarvittaessa.


"Meille sopivat ihmiset ja osaaminen ovat yrityksellemme arvokkaita.
Osaaminen ei synny tyhjästä, joten koulutus on tärkeää. Oppisopimuksen avulla olemme voineet palkata lisää ihmisiä, kun olemme kasvattaneet yritystämme viime vuosina. Heistä olemme kouluttaneet juuri meille sopivia ammattilaisia." 

Valttori Oy:n toimitusjohtaja Pentti Luoma

Valttori Oy

Valttori on raskaiden koneiden (traktorit, kaivinkoneet yms.) huoltoon ja varaosamyyntiin keskittynyt yritys.

Yritys on perustettu 1996 ja vuonna 2009 tapahtuneen yrityskaupan jälkeen yritys on panostanut kasvuun siten, että yhtiö on kaksinkertaistanut sekä liikevaihdon, että henkilöstön määrän.

Valttorilla on kuusi toimipistettä Etelä- ja Keski-Suomen alueella, yhtiön liikevaihto on 4,5 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa on yli 30 henkeä.