Valitse ao-oppilaitos

Halu oppia uutta on arvossa Rogelissa

rogel_1424_640.jpg
Rakennusliike Rogel Oy:n Juuso Valtosella (vas.), Juho Palokankaalla, Antti Viiloksella, Joni Saarniolla ja Jouni Huvirannalla on kaikilla kokemusta oppisopimuskoulutuksesta. Tällä hetkellä oppeja hyödynnetään hirsirakenteisen rivitalon rakennustyömaalla Jyväskylän Kaunisharjulla.

Rakennusliike Rogel Oy on vuonna 2014 toimintansa aloittanut Palokankaiden perheyritys, joka tähtää harkittuun kasvuun. Alusta lähtien yrityksessä on tehty asioita omalla ja tuoreella tavalla.

"Olemme keskittyneet kerros- ja rivitalojen rakentamiseen sijoittajille ja yksityisille asunnontarvitsijoille. Toiminnassa panostetaan laatuun ja asiakastyytyväisyyteen sekä hyödynnetään verkostoitumista. Yhteistyökumppanit hoitavat esimerkiksi projektinjohdon isommissa kohteissa ja sijoitusasuntojen myynnin. Uutta on myös hirsirakenteisten rivitalojen tekeminen", Rogelin toimitusjohtaja, rakennusinsinööri Juho Palokangas kertoo.

Hänen lisäkseen yrityksen toiminnassa on mukana Vesa-isä ja kaksi veljeä, Mikael ja Johannes. Kaikilla neljällä on takanaan vankka kokemus asuntorakentamisesta.

Ammattilaisia oppisopimuksella

Palokankaan mukaan olennainen asia Rogelissa ovat ammattitaitoiset työntekijät. Kasvavassa yrityksessä pyritään tietoisesti siihen, että oppi siirtyy kokeneilta timpureilta uusille tekijöille. Yhtenä keinona tässä on hyödynnetty oppisopimusta.

"Meillä on töissä useita henkilöitä, jotka ovat opiskelleet tai opiskelevat parhaillaan oppisopimuksella, osa tosin jo ennen meidän palvelukseemme tulemista", Palokangas kertoo. Rogelissa on suoritettu rakennusalan perustutkintoja ja tekniikan erikoisammattitutkintoja. Palokankaan mielestä oppisopimus onkin hyvä tapa kouluttautua ja parantaa osaamista työn ohessa.

"Pidän käytännössä oppimista tärkeänä. Toisaalta oppisopimus tarjoaa myös teoriapuolen, mikä sekin on tärkeää. Työpaikalla oppii, miten tehdä, mutta tietopuolinen koulutus antaa perusteellisempia vastauksia siihen, miksi", hän sanoo.

Rogelissa ratkaisua oppisopimuskoulutuksesta ei kuitenkaan tehdä kevyin perustein. Se vaatii aina pohdintaa ja koulutettavan henkilön tuntemista.

"Olemme lähteneet siitä, että ketään ei oteta suoraan meille suoraan oppisopimuksella, vaan henkilö pitää tuntea ensin. Sopivia koulutettavia olemme löytäneet esimerkiksi meille töitä tehneistä vuokratyöntekijöistä", Palokangas sanoo.

Hän painottaa vielä sitä, että halu oppia uutta kuuluu osana ammattitaitoon, jota Rogelissa arvostetaan. Kyseessä on myös yrityksen näkökulmasta tärkeä asia.

"Jos työntekijät eivät kehity, ei myöskään yritys voi kehittyä", Palokangas linjaa.

Opiskelu osa yrityksen kehittämistä

Palokangas opiskelee itsekin parhaillaan oppisopimuksella yrittäjän ammattitutkintoa. Tarve koulutukseen syntyi perheyrityksen perustamisen myötä.

"Asia nousi esiin, kun olin oppisopimuskeskuksen kanssa yhteydessä muissa asioissa. Kysyin, että olisiko tarjolla jotain sopivaa koulutusta minulle. He ehdottivat yrittäjän ammattitutkintoa ja se on osoittautunut hyödylliseksi."

Oleellista koulutuksessa on Palokankaan mielestä ollut sen nivominen oman yrityksen kehittämiseen. Etenkin lähiopetuspäivät ovat tarjonneet mahdollisuuksia irrottautua hetkeksi jokapäiväisestä työstä ja miettiä yrityksen asioita eteenpäin.

"Niissä on päässyt esittelemään omia ajatuksia ja kuulemaan toisten kommentteja niistä sekä samalla tavalla kuulemaan muiden kokemuksia ja näkemyksiä. Kun samassa ryhmässä on eri alojen ja eri taustoista tulevia ihmisiä, tarjolla on erilaisia näkökulmia, mikä on kiinnostavaa ja hyödyllistä", hän pohtii.

Rakennusliike Rogel Oy

Vuonna 2014 perustettu perheyritys.

Omistajat Johannes, Juho, Mikael ja Vesa Palokangas.

Rakentaa kerros-, rivi- ja paritaloja sijoittajien ja yksityisten asunnonostajien tarpeisiin.

Kotipaikka Jyväskylä, mutta toimii myös pääkaupunkiseudulla.

12 vakituista työntekijää.