Valitse ao-oppilaitos
Olutta oppisopimuksella

tero_heinamaki_mika_silajarvi_0445_640.jpg

Tero Heinämäki (vas.) opiskelee oluen tekemisen salaisuuksia. Panimo Hiisin toinen perustaja Mika Silajärvi opastaa.

Jyväskyläläinen Panimo Hiisi sai alkunsa Palokassa vuonna 2013, kun Tatu Hiitola ja Mika Silajärvi halusivat päästä toteuttamaan ajatuksiaan oluen tekemisestä. Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja nopeasti. Oluistaan paljon kiitosta kerännyt panimo on kasvanut ja siirtynyt isompiin tiloihin Seppälänkankaalle. Monta uutta henkilöäkin on tullut mukaan yritykseen.

Mika Silajärven mukaan yksi haasteista onkin ollut löytää ammattitaitoista henkilöstöä, sillä alan koulutusta ei ole Keski-Suomessa eikä juuri muuallakaan Suomessa. Innovatiivisen kokeilunhalun ja yllätyksellisyyden nimeen vannovassa Panimo Hiisissä osaamisen merkitys vain korostuu.

"Haluamme haastaa sekä itsemme että asiakkaamme ja tutkia, millaista suomalainen olut voi olla. Tämä linja näkyy tuotteissamme ja niiden määrässä. Yleensä tällaiset käsityöläispanimotkin keskittyvät muutaman oluen valmistukseen, mutta meillä on nytkin varastossa pariakymmentä eri olutlaatua."

"Työntekijöille tämä merkitsee melkoista haastetta. Käytännössä se tarkoittaa, että teemme koko ajan asioita ensimmäistä kertaa ja prosessit muuttuvat kaiken aikaa. Siksi tarvitsemme tekijöitä, jotka kykenevät ratkaisemaan eteen tulevia ongelmia ja ymmärtämään oikeasti oluen tekemistä eivätkä vain noudattamaan ohjeita", Silajärvi pohtii.

Parasta oppisopimuksessa on joustavuus


Yhden ratkaisun koulutetun työvoiman tarpeeseen on tarjonnut oppisopimus. Tero Heinämäki otettiin yritykseen oppisopimusopiskelijaksi loppusyksyllä 2014 ja syksyllä 2016 hän valmistuu elintarvikkeiden valmistajaksi. Silajärven mukaan kokemukset oppisopimuskoulutuksesta ovat olleet hyviä. Etenkin koulutuksen joustavuus saa häneltä kiitosta.

"Se konkretisoituu hyvin esimerkiksi tietopuolisten koulutusten järjestelyissä. Niiden ajoituksessa on otettu hyvin huomioon sekä opiskelijan että työnantajan tarpeet. Samaa joustavuutta järjestelmä osoitti, kun Terolle etsittiin sopivaa koulutusalaa. Niitä varsinaisia panimoalan opintojahan ei tarjolla ollut."

"Opintojen etenemisestä on pysynyt myös hyvin perillä, sillä yhteydenpito oppisopimuskeskuksen ja tietopuoliset opinnot järjestäneen Jyväskylän aikuisopiston kanssa on ollut säännöllistä. Se on tuonut koulutukseen varmuuden tuntua, jota sekä opiskelijalle että työnantajalle tarjoaa myös määräaikainen työsopimus."

Työnantajan näkökulmasta Silajärven mukaan oleellista on ollut vielä se, että opinnot ovat osoittautuneet oikeasti hyödylliseksi. Ne ovat tarjonneet valmiuksia esimerkiksi hygieniasta, tehdasympäristössä toimimisesta ja työturvallisuudesta.

"Itselle kyseiset asiat ovat helposti niin itsestäänselviä, ettei niistä tule välttämättä kerrottua riittävän perusteellisesti työn ohessa. Siten tietopuolinenkin koulutus on ollut tosi tärkeää", hän toteaa.

Hyvistä oppisopimuskokemuksista kertoo se, että Tero Heinämäki ei ole jäänyt panimon ainoaksi oppisopimuskoulutettavaksi. Kesällä 2016 Maija Hiitola aloitti omat opintonsa tähtäimessä liiketalouden perustutkinto.

Panimoyhtiö Hiisi Oy

Perustettu vuonna 2013.

Toimitilat Seppälänkankaalla.

Vuosituotanto lähestyy 200 000 litraa.

Tuonut markkinoille kymmeniä eri olutlaatuja, joista kahdeksan jatkuvasti tuotannossa.

Panimon oluita on saatavissa Alkoista kautta Suomen sekä K-kaupoista ja ravintoloista etenkin Jyväskylän seudulla.

Työllistää noin seitsemän henkilöä.

 mika_silajarvi_tatu_hiitola_0465_180.jpg

Mika Silajärvi ja Tatu Hiitola perustivat Panimo Hiisin toteuttaakseen ajatuksiaan oluen tekemisestä.