Valitse ao-oppilaitos
Metsuriksi oppisopimuksella

 ritoranta.jpg
Santeri Ritorannalle metsuriksi kouluttautuminen oli luonnollista: ”Olen koko ikäni pyörinyt luonnossa”.

Jyväskylän oppisopimuskeskuksen ensimmäinen metsäalan perustutkintoryhmä valmistui toukokuun alussa. Kaksivuotisessa koulutuksessa opiskelijat työskentelivät Jyväskylän kaupungin Kunnon työt 2 -projektissa kaupungin metsäosaston osoittamissa kohteissa. Metsäala sai yhdeksän uutta ammattilaista.

”Suurimmalla osalla opiskelijoista ei ollut aiempaa kokemusta metsätöitä. Osalla oli aiempi tutkinto toiselta alalta, mutta monelle tämä on ensimmäinen ammatillinen koulutus”, metsätyön ammattiopettaja Seija Janhunen Jyväskylän kaupungilta kertoo.

Suurin osa metsäalan perustutkinnon koulutuksesta tapahtui työpaikalla. Opiskeluun kuului kuitenkin myös teoriapainotteisia koulupäiviä, jotka suoritettiin POKElla Saarijärvellä. Koululla asiat käytiin läpi teoriassa ja sen jälkeen opittua sovellettiin käytännössä.

Käytännön työssä tapahtuva koulutus toteutettiin Jyväskylän kaupungin metsäalueilla muun muassa taimikonhoitona, istuttamisena ja ennakkoraivaamisena.

”Viime talvena oli myös perinteistä metsurin hommaa, eli metsän hakkuuta. Metsäkoneilla ei pääse kaikkialle, joten metsureiden tulee osata myös hakkuut”, Janhunen toteaa.

Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksen metsäalan ammattiopettaja Juha Rauvalalle yhdeksän hengen opiskeluryhmästä jäi positiivinen kuva ja hauskoja muistoja.

”Kun tämä ryhmä aloitti kaksi vuotta sitten, mietin hetken, että mitähän tästä tulee. Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun hommat alkoi sujua. Omalla vastuullani oli teoriapuolen opettaminen, vaikka ei se pelkkään teoriaan jäänyt. Arvosanat näillä tuoreilla metsureilla olivat hyviä koko opiskelun ajan ja oppi on varmasti mennyt perille”, Rauvala kiitteli päättäjäistilaisuudessa 4.5.

”Metsä on olennainen osa minua”

Yksi tuoreista metsureista on Santeri Ritoranta. Päättäjäisissä hymy oli leveä.

”Tuntuu tosi hyvältä. Olen koko ikäni pyörinyt metsissä ja se on olennainen osa minua, joten oli luontevaa lähteä opiskelemaan alaa”, Ritoranta sanoo.

Oppisopimusopiskelu tuli Ritorannalle vastaan, kun hän kysyi alalla työskentelevältä isältään töitä.

”Isä oli huomannut, että metsäalalla on alkamassa koulutus, joten hain sinne eikä tarvinnut pettyä. Koulutus vastasi odotuksia ja kaksi vuotta meni nopeasti”.

Opiskelu ei Ritorannan kohdalla kuitenkaan pääty tähän.

”Lähden vielä jatko-opiskelemaan alaa ja haluaisin jonain päivänä valmistua ympäristönhuoltajaksi”, Ritoranta kertoo.

Ritoranta suoritti metsäalan perustutkinnosta kaksi tutkinnon osaa ja opiskelee edelleen oppisopimuksella tavoitteenaan luonto- ja ympäristöalan perustutkinto, ympäristönhoitaja.

Metsureita tarvitaan kaupungissakin

Äkkiseltään voisi ajatella, että metsureille ei ole tilausta kaupungissa, mutta todellisuudessa kaupungeilla on paljon metsäalueita, jotka vaativat ammattitaitoista hoitoa.

”Kaupungeilla on paljon puisto- ja tonttialueita, sekä kapeita kujia, joihin ei pääse metsäkoneilla. On myös vaikeissa paikoissa olevia puita, jotka pitää kaataa osissa. Vaikka metsäalan osaajien määrä vähenee, ammattitaito kovenee”, Janhunen sanoo.

Metsäalalla menee muutenkin paremmin kuin pitkään aikaan – kiitos Äänekosken uuden biotuotetehtaan.

”Valmistuneista opiskelijoista osa perustaa osuuskunnan ja toimivat sen kautta metsureina kevytyrittäjinä. Kevät- ja kesäaikaan töitä on paljon, joten varmasti osaaville metsureille riittää hommaa!”

Lisätietoja

hamalainen_olli_90x135.jpg 

Koulutustarkastaja
Olli Hämäläinen,
Jyväskylän oppisopimuskeskus
puh.040 341 5184
olli.hamalainen(ät)jao.fi