Valitse ao-oppilaitos

Koko koulutus omissa tiloissa

elonen_1278_640.jpg Elonen Oy Leipomo on käyttänyt oppisopimusta eniten uusien työntekijöiden rekrytointiin Jämsän leipomolle. Opiskelijoiden ohjaamisesta vastuun kantavat työnjohtajat, joista kuvassa leivoslinjan esimies Mari Mäki (vas.) yhdessä henkilöstöpäällikkö Tuire Elosen kanssa.

Mitä tehdä, kun yritys tarvitsee lisää työvoimaa, mutta oikeanlaisia tekijöitä ei ole tarjolla riittävästi? Yksi mahdollisuus on kouluttaa heidät itse oppisopimuksen avulla. Tähän ratkaisuun on päädytty Elonen Leipomo Oy:ssä Jämsässä.

"Leipomoalan työvoiman koulutuksen ja tarjonnan kannalta Jämsä on vähän välialueen asemassa Jyväskylän ja Tampereen puristuksissa. Niinpä koulutettua työvoimaa ei ole ollut helppo löytää etenkään silloin, kun on etsitty samalla kertaa useampia työntekijöitä", henkilöstöpäällikkö Tuire Elonen perustelee.

95 opiskelijaa, 14 eri tutkintoa

Hänen mukaansa oppisopimuskoulutus on tarjonnut tässä tilanteessa joustavan ratkaisun sekä isompien ryhmien että yksittäisten työntekijöiden koulutukseen. Elonen on myös käyttänyt oppisopimusta ahkerasti hyväkseen, sillä vuodesta 1997 lähtien koulutettavia on ollut kaikkiaan 95.

Eniten oppisopimuskoulutusta on käytetty uusien leipomotyöntekijöiden kouluttamisessa Jämsään. Enimmillään elintarvikealan perustutkintoon valmistavan koulutuksen on aloittanut kerralla jopa parinkymmenen henkilön kokoinen ryhmä. Vuosien mittaan oppisopimuskoulutusta on kuitenkin käytetty moneen muuhunkin koulutustarpeeseen.

"Elosta on kehitetty monipuoliseksi yritykseksi, jolla on monta tukijalkaa. Siten tarvitsemme myös monenlaista osaamista. Oppisopimus on ollut yksi keino hankkia sitä", Tuire Elonen sanoo.

Vuosien mittaan Elosen työntekijät ovatkin suorittaneet yhteensä 14 eri tutkintoa oppisopimuksella. Perus-, ammatti-, ja erikoisammattitutkintoihin tähtäävissä koulutuksissa yrityksen palvelukseen on koulutettu niin leipuri-kondiittoreita, kokkeja, tarjoilijoita kuin sähkö- ja automaatiotekniikan asentajia. Koulutettavia on ollut Jämsän ohella Jyväskylässä.

"Oppisopimusta ovat innostuneet käyttämään myös vanhat työntekijämme. Se on tarjonnut heille mahdollisuuden kehittää joko ammatillista osaamistaan tai esimiestaitoja ammatti- ja erikoisammattitutkintoja suorittamalla", Elonen huomauttaa.

Koulutus tuli Eloselle

Tuire Elonen pitää joustavuutta oppisopimuskoulutuksen tärkeänä etuna. Tässäkin suhteessa yhteistyö on ollut hyvää sekä Jyväskylän oppisopimuskeskuksen että tietopuolisesta koulutuksesta vastanneen Jyväskylän aikuisopiston kanssa. Erityisesti Elonen kiittää mahdollisuutta järjestää myös tietopuolinen koulutus Elosen omissa tiloissa Jämsässä.

"Se on ollut hyvä ratkaisu, kun koulutettavana on ollut samaan aikaan useampia henkilöitä. Meidän kannaltamme on ollut helpompaa ja tehokkaampaa, kun opettaja on tullut tänne eikä monen ihmisen ole tarvinnut lähteä Jyväskylään."

"Käytäntö on osoittautunut muutenkin hyödylliseksi. Se on esimerkiksi helpottanut oman henkilöstömme käyttämistä apuna tietopuolisessa koulutuksessa. Kun opetuksen aiheena ovat olleet esimerkiksi laatujärjestelmät, meidän laatupäällikkömme on voinut kertoa aiheesta Elosen näkökulmasta. Samoin ratkaisu on tiivistänyt yhteydenpitoa aikuisopiston opettajan kanssa. Koulutukseen liittyviä asioita on ollut helppo käydä lävitse hänen ollessaan täällä joka tapauksessa", Elonen listaa.

Oppisopimuksella saavutettuja tuloksia hän pitää hyvinä. Yksi osoitus siitä on se, että aivan valtaosa koulutetuista on saanut Eloselta pysyvän työpaikan. Elonen arvioi osuudeksi noin 95 prosenttia.

"Kun koulutettavia on paljon, on luonnollista, että välillä koulutettava tai me huomaamme, ettei tämä ole hänen alansa tai me hänelle sopiva työpaikka. Yleensä tämä tapahtuu onneksi kuitenkin koulutuksen alkuvaiheessa, jolloin ei kulu hukkaan sen paremmin koulutettavan kuin meidänkään aikaamme", hän sanoo.

Elonen Oy Leipomo
Keskisuomalainen leipomoalan perheyritys, jonka kotipaikka Jämsä.

Suomen johtava kondiittorituotteiden valmistaja ja iso sopimusvalmistaja, joka tekee mm. Atrian pitsat.

Marja-Liisa ja Raimo Elonen perustivat yrityksen vuonna 1966. Nykyään sitä johtaa heidän poikansa Jari Elonen.

Noin 200 työntekijää, joista noin puolet Jämsässä.

15 toimipistettä: Jämsän leipomo, 8 myymäläleipomoa, 6 kahvila-ravintolaa.

//////TIETOLAATIKKO SIVUN OIKEAAN REUNAAN////