Valitse ao-oppilaitos

Jyväskylän aikuislukio.jpg

Tutkintotavoitteista lukio- ja perusopetusta aikuisille ja nuorille

Jyväskylän aikuislukio tarjoaa yleissivistävää, tutkintotavoitteista lukio- ja perusopetusta aikuisille ja nuorille. Opiskelun edellytyksenä on 18 vuoden ikä ja lukio-opintoihin perusopetuksen (peruskoulun) oppimäärä.

Aikuislukion opiskelijat ovat yleensä motivoituneita ja tämä näkyy sitoutumisena ja tekemisen meininkinä. Opiskelijoiden ikä ja taustat vaihtelevat, mutta heitä yhdistää halu mennä elämässä eteenpäin ja kehittää itseään.

Opiskelu on tehokasta ja nopeatempoista: lukion suorittamiseen kuluu aikaa keskimäärin kolme vuotta. Opiskelijalta tämä vaatii päämäärätietoisuutta ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Opiskelu tapahtuu oman henkilökohtaisen suunnitelman mukaan, jota voidaan tarvittaessa muuttaa opintojen aikana. Jyväskylän aikuislukio on panostanut erityisesti ohjaus- ja tukipalveluihin, joten opiskelijoille on tarjolla tukea koko opintojen ajan.

Jyväskylän aikuislukiossa alkaa syksyllä 2016 maahanmuuttajille ja vieraskielisille tarkoitettu lukiokoulutukseen valmistava koulutus (LUVA). Lisätietoja koulutuksesta LUVA

Kuudessa jaksossa maanantaista torstaihin

Aikuislukion lukuvuosi alkaa elokuun lopulla ja päättyy toukokuun lopussa. Lukuvuosi on jaettu kuuteen jaksoon. Oppitunnit pidetään kaksoistunteina maanantaista torstaihin iltaisin kello viidestä lähelle yhdeksää. Jokaisella kurssilla on opetusta kaksi kertaa viikossa joko maanantaisin ja keskiviikkoisin tai tiistaisin ja torstaisin. Perjantaisin opetusta ei yleensä ole. Opiskelun voi aloittaa joustavasti missä jaksossa tahansa.

Jyväskylän aikuislukio toimii samassa  rakennuksessa Jyväskylän Lyseon lukion ja Sepän lukion kanssa Jyväskylän keskustassa.

Tarjolla tarpeen mukaan lukio- ja perusopetusta

Aikuislukiossa voi opiskella lukion oppimäärän ja suorittaa ylioppilastutkinnon, mutta tarjolla on paljon muitakin vaihtoehtoja. Opiskella voi yksittäisiä lukioaineita tai laajentaa aikaisemmin opiskellun oppiaineen oppimäärää ja täydentää jo suoritettua ylioppilastutkintoa. Lukiossa aloitettavien kielten kurssit (B3-kielet) ovat avoimia kaikille toisen asteen opiskelijoille, kuten myös verkkokurssit. Maahanmuuttajille on tarjolla mahdollisuus opiskella suomea toisena kielenä sekä lukiossa että perusopetuksessa.

Aikuislukiossa on myös mahdollista suorittaa perusopetuksen (peruskoulun) opintoja. Opiskelija voi suorittaa loppuun keskeneräisen perusopetuksen oppimäärän tai korottaa arvosanoja. Perusopetuksen kursseilla voi kerrata esimerkiksi matematiikan ja englannin taitoja ennen lukio-opintoja. Perusopetuksen opinnot soveltuvat myös maahanmuuttajille, jotka haluavat parantaa suomen tai muiden kielten taitojaan tai suorittaa suomalaisen perusopetuksen päättötodistuksen.

Perusopetuksesta valmistuneille nuorille, jotka ovat jääneet ilman jatkokoulutuspaikkaa, aikuislukio tarjoaa mahdollisuuden korottaa arvosanojaan, vaikka he eivät olisi vielä 18-vuotiaita. Tarkempia tietoja saa ottamalla yhteyttä aikuislukion opinto-ohjaajaan.

Toimiston aukioloajat

Opetuspäivinä:

ma-to klo 12-19, pe klo 9-14

Muina kuin opetuspäivinä (koulun loma-aikoina):

ma-pe klo 9 -12 ja 13 -14

Poikkeukset

Toimisto on suljettu:

 ma 5.12.

ma 19.12.

20.-21.12. toimisto on avoinna klo 9-14

Joululoman aikana 22.12.2016-8.1.2017 toimisto on suljettu.

Jyväskylän lukiokoulutus / Jyväskylän aikuislukio Tulosta sivu