Valitse ao-oppilaitos
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä_Hankkeet.jpg

Promo 5

Hankkeen toteutusaika: 1.8.2014-31.5.2015

Promo 5 -hankkeessa toteutetaan Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perus- ja ammattitutkinto-opiskelijoiden työssäoppimisjaksoja ulkomailla.

Promo 5 on Jyväskylän koulutuskuntayhtymälle myönnetyn Leonardo-liikkuvuussertifikaatin viides toimintakausi. Sertifikaatti mahdollistaa pitkäjänteisen opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuuden suunnittelun ja toteutuksen.

Tavoitteet


Lukuvuoden 2014-2015 aikana hankkeessa liikkuu yhteensä 58 opiskelijaa ja 10 asiantuntijaa. Hankkeen aikana juurrutetaan opiskelijaliikkuvuuden osalta eurooppalaisen opintosuoritusten siirtojärjestelmän (ECVET) käytäntöjä liikkuvuusprosessiin muun muassa määrittelemällä kaikkien vaihtojaksojen tavoitteet tietoina, taitoina ja pätevyyksinä (KSC).

Hankkeen tavoitteena on:

  • Kohdentaa vaihdot kaikkiin niihin maihin, joista on saatu sitoumuskirje.
  • Noudattaa ECVET -prosessia vaihtojaksojen tavoitteiden määrittelyn ja arvioinnin osalta.
  • Toteuttaa opiskelijavaihdot vähintään jakson mittaisina (6 viikkoa).
  • Tukea asiantuntijaliikkuvuuksien avulla ECVET-prosessin käyttöönottoa sekä varmistaa opiskelijaliikkuvuden laatua.

Hankkeen päätoteuttaja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Osatoteuttajat/yhteistyötahot


Vastaanottavat ja välittävät yhteistyökumppanit 13 maasta: Puola, Viro, Slovenia, Saksa, Belgia, Alankomaat, Espanja, Tsekki, Ranska, Italia, Irlanti, Unkari ja Tanska.

Hankkeen yhteyshenkilöt



Milka Niskanen
Rea Tuominen

Rahoittaja


Hanketta on rahoitettu Euroopan komission Erasmus+ tuella. Komissio ei vastaa hankkeessa tuotetusta sisällöstä.

Suomessa Erasmus+ ohjelman hallinnoinnista ja toimeenpanosta vastaa CIMO, joka on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio.

 

 

 

EU flag-Erasmus+_vect_POS.jpg