Valitse ao-oppilaitos
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä_Hankkeet.jpg
Korotettu koulutuskorvaus työnantajille

Hankkeen toteutusaika: 1.6.2013- 31.12.2015

Korotetulla koulutuskorvauksella tuetaan peruskoulunsa samana vuonna päättävien nuorten siirtymistä oppisopimuskoulutukseen.

Tavoitteet

Hanke on osa nuorten oppisopimuskoulutuksen ja työssäoppimisen uudistamiseen liittyvää toimenpideohjelmaa vuosille 2014 - 2016 ja sen tavoitteena on tukea nuorisotakuun toteuttamista.

Korotettua koulutuskorvausta voidaan maksaa työnantajille samana vuonna perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen (10. luokan) päättäneiden opiskelijoiden oppisopimuksena toteutettavaan ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen. Korotettu koulutuskorvaus on ensimmäisenä oppisopimusvuonna 800 euroa/kk, toisena vuonna 500 euroa/kk ja kolmantena vuonna 300 euroa/kk. Korvaus on tarkoitettu työnantajille nuoren oppisopimusopiskelijan tarpeet huomioivaan ohjaukseen ja tukeen.

Tavoiteltavat tulokset

  • Peruskoulunsa päättäneiden nuorten uusia, tutkintotavoitteisia oppisopimuksia vuosittain 10 – 15 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän alueella (aloitus ajanjaksolla 1.6. – 31.12.)

Hankkeen yhteyshenkilö

Jyväskylän oppisopimuskeskus, koulutustarkastaja Tarja Orellana

Rahoittaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö