Valitse ao-oppilaitos
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä_Hankkeet.jpg

Venäjälle suuntautuvan toisen asteen koulutusviennin esiselvitys

Hankkeen toteutusaika: 17.2.–31.12.2014

Hankkeen tarkoituksena on löytää nykyistä tarkempaa tietoa suomalaisen toisen asteen koulutuksen vetovoimasta ja koulutusviennin mahdollisuuksista Venäjällä.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on esiselvittää, onko Venäjällä, erityisesti Pietarin alueella, kysyntää suomalaiselle lukiokoulutukselle ja ammatilliselle aikuiskoulutukselle.

Pyrimme selvittämään suomalaisen ja venäläisen koulujärjestelmän eroja ja yhtäläisyyksiä ja löytämään koulutustarjonnastamme vahvuusalueet, joille Venäjällä voisi olla kysyntää. Selvitämme hankkeessa myös, millaiset edellytykset Venäjällä olisi opetuksen toteuttamiseksi esimerkiksi verkko-opiskeluna ja mikä voisi olla toimivin oppimisympäristö tähän tarkoitukseen. Selvitettävänä ovat myös koulutusviennin kielelliset haasteet oppimateriaalien ja itse opetuksen osalta.

Tavoitteenamme on verkostoitua ja löytää yhteistyötahoja niin Suomesta kuin Venäjältäkin opetuksen järjestäjien ja yritysten puolelta.

Hankkeen yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Suvi Vanhalakka
Projektikoordinaattori Terhi Vesanen-Kirillov

Rahoittaja

Euroopan Sosiaalirahasto, Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä / Hankkeet / Päättyneet hankkeet / 2014 päättyneet hankkeet / Venäjälle suuntautuvan toisen asteen koulutusviennin esiselvitys Tulosta sivu