Valitse ao-oppilaitos
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä_Hankkeet.jpg

Sotka - Sovitaan töistä kuljetusalalle

Hankkeen toteutusaika: 25.10.2012 - 31.12.2013

Tavoitteet

Hanke vastaa niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti kasvavaan työvoimapulaan logistiikka-alalla. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa tehokkaammin työelämän palvelu - ja kehittämistehtävää luomalla tehokas koulutuspolku yhdessä työelämän kanssa. Hankkeessa tiivistetään yhteistyötä rahoittajan, työelämän sekä koulutuspalvelujen tuottajan välillä.

Hankkeen tavoitteena on luoda toimintamalli, jonka avulla ammattitaitoista, kansainvälisen vertailun kestävää ja lainsäädännön edellyttämän pätevyyden omaavia työntekijöitä kyetään tarjoamaan kuljetusalan yrityksiin. Valmistuneiden ammattitaidon lisääminen ilmenee mm. moniosaamisena ja kykynä toimia alati vaihtuvissa työtehtävissä sekä kotimaassa että ulkomailla.

Tavoiteltavat tulokset

Kehitettävä koulutusreitti tarjoaa työelämälle selkeää kustannustehokkuutta aikaisempaa monipuolisemman työvoiman välityksellä. Hankkeen ansiosta työelämä saa valmiimpaa, monipuolisempaa, kansainvälisen vertailun kestävää ja lainsäädännön edellyttämän pätevyyden omaavaa työvoimaa. Lisäksi puolustusvoimien sotilaskuljettajakoulutus saadaan entistä houkuttelevammaksi ja sotilaskuljettajakoulutuksen käynyt saa luontevan mahdollisuuden suorittaa alan tutkinto palveluksen jälkeen.

Hankkeen koordinaattori

Aikuiskoulutuskeskus Kouvola

Osatoteuttajat ja yhteistyötahot

Jyväskylän aikuisopisto

Hankkeen yhteyshenkilö

Koulutuspäällikkö Anssi Tarkka

Rahoittaja

Opetushallitus

 

hankkeet_opetushallitus.jpg