Valitse ao-oppilaitos
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä_Hankkeet.jpg
eTEVÄ - eTeknologiavälitteinen taidon oppimisen ohjaus

Hankkeen toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016

eTEVÄ-hankkeessa etsitään tapoja hyödyntää kamera- ja tallenneteknologiaa oppimisessa.Kamera- ja tallenneteknologiaa käytetään jo oppimisen tukena, mutta satunnaisesti. Toimijoiden osaamisessa on suuria eroja ja vuorovaikutteisuus on vähäistä. Hankkeessa pyritään löytämään toimintatapoja myös reaaliajassa jaettaviin tilanteisiin, joissa ohjausta saadaan etäältä. Hankeverkostossa rakennettuja innovatiivisia pedagogisia ratkaisuja ja toimintatapoja levitetään oppilaitoksiin ja työelämään.

Tavoitteet

Tavoitteena on kehittää uusia toimintatapoja työssä oppimiseen, etäohjaukseen, opetukseen
ja tutkintotilaisuuksiin. Teknologia voi tarjota erilaisille oppijoille uusia tapoja kehittää osaamistaan ja uudistaa organisaation työtapoja.

Hankkeen päätoteuttaja

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Osatoteuttaja

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä
Ilmasotakoulu
Keski-Suomen pelastuslaitos

Hankkeen yhteyshenkilöt

Paula Tyrväinen, koulutussuunnittelija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
paula.tyrvainen@jamk.fi
0405309231

Vesa Veckman, projektin vastuuhenkilö, Jyväskylä koulutuskuntayhtymä
vesa.veckman@jao.fi
040 341 6361

Rahoittaja

Euroopan sosiaalirahasto
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä / Hankkeet / EU-hankkeet / eTEVÄ - eTeknologiavälitteinen taidon oppimisen ohjaus Tulosta sivu