Valitse ao-oppilaitos
Jyväskylän ammattiopisto_opiskelijakunta.jpg

SAKKI ry

SAKKI ry on ammattiin opiskelevien oma etujärjestö. Päivänvalon Ammattiin Opiskelevat - SAKKI ry näki vuonna 1987. sakkilaisena et ole yksin, sillä jäseniä järjestöllä on yli 90 000. SAKKIlle tärkeitä edunvalvonta-alueita ovat muun muassa koulutuspolitiikka sekä opiskelijoiden oikeusturva. Suuri haaste SAKKIlle on myös opintososiaalisten etujen kehittäminen. 

Suurena ja monialaisena opiskelijajärjestönä SAKKI otetaan vakavasti myös päättäjätasolla. SAKKI antaa lausuntoja, ottaa kantaa, on kuultavana, vaatii, valvoo ja vastustaa – sinunkin nimissäsi. Lisäksi SAKKI tiedottaa, kouluttaa ja palvelee jäseniään sekä järjestää muun muassa vuosittaiset Next Step -koulutus- ja työpaikkamessut. SAKKIsta voit hankkia itsellesi opiskelijakortin edulliseen hintaan mahtavien etujen kera.

Miksi kannattaa liityä SAKKIn jäseneksi?

SAKKIn jäsenenä olet osa suurta SAKKI-perhettä, johon kuuluu yli 90 000 jäsentä. Kortillasi saat mahtavia jäsenetuja ympäri Suomen maan ja ensiluokkaista jäsenpalvelua SAKKIn osaavilta työntekijöiltä.

Hinta

SAKKIn opiskelijakortti maksetaan etukäteen koko opiskeluajaksi ja palvelu pelaa. Saat elokuussa suoraan kotiisi uuden lukuvuositarran ja opiskelijakalenterin kaupan päälle. Kortin saat lompakkoosi todella halvalla: 

Vuosia     Hinta (jäsenoppilaskunnat)

1              16 euroa
2              21 euroa
3              25 euroa
4              29 euroa 

Miten saan Sakkin opiskelijakortin?

SAKKIn opiskelijakortin saat täyttämällä opiskelijakorttihakemuksen ja palauttamalla sen meille maksukuitin kera. Jäsenhakemuksen voit noutaa oppilaskunnaltasi, opintotoimistosta, tulostaa oheisen linkin kautta tai tilata SAKKIsta puh. 050 337 4655. 

SAKKI ry:n opiskelijakortilla saat mahtavat edut!